Tutkimus ja kehitys

Konecranes tekee jatkuvaa tuotekehitystyötä kaikilla liiketoimintaalueillaan. Vuonna 2008 konserni käytti 19,0 miljoonaa euroa eli noin 0,9 prosenttia liikevaihdostaan tutkimukseen ja tuotekehitykseen.

Turvallisuus ja helppo kunnossapito ykkösasioita

Teknologian hyödyntämisen tavoitteena on saavuttaa todellista hyötyä ja lisäarvoa asiakkaillemme. Teknologisten huippuominaisuuksien lisäksi tutkimus- ja kehitystyössämme on keskeistä turvallisuus- ja ympäristönäkökulmien huomioon ottaminen ajatellen tuotteen koko elinkaarta.

Teollisen muotoilun hyödyntäminen on yksi tärkeä osa suunnittelutyötä ja tapa erottua kilpailijoistamme. Sen avulla tuomme tuotteisiimme muun muassa lisää tehokkuutta, käyttäjäystävällisyyttä, kustannussäästöjä ja uusia materiaaleja.

Tuotekehityksessämme panostetaan materiaalien tehokkaaseen käyttöön, kierrätettävyyteen ja käytön energiatehokkuuteen. Tyypillisessä Konecranes-nosturissa yli 98 prosenttia materiaaleista on kierrätettäviä, ja tilankäytön tehokkuudessa nostin- ja nostovaunusarjamme ovat teollisuusalamme suunnannäyttäjiä.

Materiaalinkäsittelyjärjestelmät ovat osa asiakkaidemme prosessia ja siksi automaatio ja integraatio ovat avainasemassa tuottavuuden parantamisessa. Tällä alueella teemme hyvin läheistä yhteistyötä asiakkaidemme kanssa.

Energiaa säästävä taajuusmuuttajateknologia on laitteidemme vakio-ominaisuus: modernit taajuusmuuttajakäytöt siirtävät jopa 70 prosenttia jarrutusenergiastaan takaisin verkkoon. Myös modulaarisuus on tärkeä tavoite, sillä näin voimme valmistaa tarvittavat komponentit mahdollisimman lähellä asiakasta.

Maailman parasta tekniikkaa prosessiteollisuuden materiaalinkäsittelyyn

Esimerkki edelläkävijyydestä on prosessiteollisuuden materiaalinkäsittelyjärjestelmien kehitystyö, joka oli vuonna 2008 yksi Konecranes-konsernin tuotekehityksen pääkohteista. Työn lähtökohtina olivat tuottavuus ja turvallisuus, mutta myös ympäristöasiat ja energiankulutus olivat tärkeässä roolissa.

Kehitystyössä oli mukana monia työryhmiä rinnakkain: uuden tuotteen ominaisuuksia olivat pohtimassa niin huollon, valmistuksen, asennuksen kuin myynnin parhaat asiantuntijat. Samaan aikaan työtään tekivät myös teräsrakenteiden, komponenttien ja elektroniikan työryhmät. Lisäksi keräsimme asiakkailtamme mielipiteitä ja käyttökokemuksia kehitystyön tueksi.

Kehitysprosessissa käytiin uudessa testilaboratoriossamme läpi lukuisia testauksia, joista kerättiin valtava määrä elinkaaritietoa. Testitulosten perusteella muun muassa huolto-ohjelma voitiin rakentaa jo ennen kuin laite tuotiin markkinoille.

Yhteistyö tuo lisää innovaatioita

Oman tutkimus- ja kehitystyön lisäksi Konecranes tekee kiinteää yhteistyötä asiakkaiden, alan tutkimuslaitosten ja korkeakoulujen kanssa. Perusteellinen testaus sekä omissa että tutkimuslaitosten tiloissa onkin olennainen osa kehitystyötä ja antaa meille vahvan pohjan ja yksityiskohtaista tietoa alan johtavan teknologian suunnitteluun. Yhteistyömuotoja ovat muun muassa kumppanuushankkeet johtavien tutkimuslaitosten ja yliopistojen kanssa, aktiivinen osallistuminen alan kansainvälisten standardien kehitystyöhön sekä diplomi- ja harjoitustyöpaikkojen tarjoaminen. Olemme myös houkutteleva työnantaja nuorille osaajille: monet meille lopputyönsä tehneistä ovat valmistumisensa jälkeen jääneet Konecranes-konserniin töihin.

Etusivu Tietoa meistä Tutkimus ja kehitys